jalkavamma

Urheilufysioterapian rooli osana kokonaisvaltaista valmennusta

Urheilufysioterapeutti on liikunta- ja urheiluvammoihin SEKÄ liikunnallisen toimintakyvyn optimointiin erikoistunut fysioterapeutti, jonka pitäisi ymmärtää myös kuormitusfysiologiaa sekä niiden lajien vaatimuksia, joiden parissa pääosin työskentelee. Urheilufysioterapeutti-nimike sinällään on vapaata riistaa, ja sitä saa Suomessa käyttää kuka tahansa fysioterapeutti. Sen sijaan urheilufysioterapeutin sertifiointia voi hakea ainoastaan Suomen Urheilufysioterapeutit ry:ltä.

Mitä fysioterapia on?

Fysioterapia mielletään valitettavan usein vain hoitomuodoksi, johon hakeudutaan, kun toivotaan jonkin vaivan helpottavan terapeutin suorittamilla manuaalisilla hoitotekniikoilla. Fysioterapian kokonaistutkimusnäyttö kuitenkin osoittaa, että passiivinen pöydällä makoilu ja taianomaiset käsitekniikat eivät paranna tuki- ja liikuntaelinvaivoja, joskin voivat toisinaan toimia apukeinoina akuuteissa tilanteissa. Passiivisten hoitojen sijaan toivoisin fysioterapian näyttäytyvän kansalaisille tulevaisuudessa tyystin eri tavalla.

Nimittäin fysioterapeutin pitäisi jo lähtökohtaisesti olla ihmisen liikkeen ja toimintakyvyn havainnoinnin ja optimoinnin asiantuntija. Hyvä fysioterapeutti on aina kiinnostunut asiakkaan arjen suorituskykyvaatimuksista, ja osaa skaalata kuntoutuksen tason vastaamaan niihin vaatimuksiin, joita asiakkaan arki, työ ja harrastukset tämän toimintakyvylle asettavat. Urheilufysioterapeutti ei ole tästä poikkeus, mutta hän on perehtynyt paitsi tyypillisiin, liikunnassa tapahtuviin vammoihin, niin lisäksi nimenomaan liikunnan ja urheilun elimistölle asettamiin suorituskykyvaatimuksiin. Näiden lisäksi hyvä (urheilu)fysioterapeutti ymmärtää, että mielen toiminnalla ja psyykkisen hyvinvoinnin tasolla on suuri vaikutus esimerkiksi koettuun kipuun ja suorituskykyisyyteen.

1 + 1 = 3?

Mielelläni näkisin urheilufysioterapiaa käytettävän tiiviimpänä osana urheilijoiden kokonaisvaltaista valmennusta, jossa fysioterapeutin ammattitaitoa hyödynnetään jo ENNEN kuin mitään ongelmia on syntynyt. Siis optimoimaan tuki- ja liikuntaelimistön toimintaa. Jos esimerkiksi laji vaatii lonkkaniveleltä 140 asteen liikkuvuutta, eikä urheilija pääse tähän ilman merkittävää kompensaatiota, niin lajivaatimukset tunteva ja kuormitusfysiologiaa ymmärtävä fysioterapeutti voi toiminnallisen anatomian osaamisensa avulla tukea urheilijan lajisuorituskykyä jo hyvissä ajoin ennen kuin asiasta aiheutuu ongelmia. Etenkään joukkuepeleissä valmentaja ei yleensä pysty huomioimaan esimerkiksi yksittäisen pelaajan yksittäisen nivelalueen toiminnan tehostamista harjoitusohjelmassaan, sen sijaan fysioterapeutti ottaa mielellään tämänkaltaisen haasteen vastaan.

Myös fysioterapeutin terveydenhuollollinen rooli ja osaaminen on valmennukselle enemmän hyöty kuin haitta, vaikka ennakkoluuloisissa puheissa joskus toisin pelätään. Fysioterapeutti, kuten lääkärikään, ei määrää liikuntakieltoa tai estä urheilijaa urheilemasta, sillä Suomessa hoidosta saa myös kieltäytyä. Sen sijaan terveydenhuollon ammattilainen voi antaa arvion kudosvaurion paranemisaikataulusta ja asianmukaiseksi todetun kuntoutusmuodon kestosta perustuen tutkimusnäyttöön ja kliiniseen kokemukseensa. Lopulta pelaaja on se, joka tekee päätöksen kuntoutukseen sitoutumisesta tai jonkin toisen vaihtoehdon etsimisestä. Paras lopputulos saadaan tietenkin yhdistämällä terveydenhuollon, pelaajan ja valmennuksen päät yhteisessä keskustelussa.

Fysioterapeutilla on myös koulutus nähdä niin sanotut vaaran merkit tietyissä oireissa tai vammoissa, jotka valmennustyössä saatettaisiin kuitata ohimenevänä ongelmana. Näin urheilija saadaan ohjattua ajoissa hoitoon. Terveydelliset ongelmat ylipäätään eivät yleensä ratkea pukukopin tai hallin seinien sisäpuolella, eikä niiden piilottelu auta urheilijaa, valmentajaa saati joukkuetta.

Enemmän vähemmällä

Parhaimmillaan valmennuksen ja fysioterapeuttien keskinäinen vuorovaikutus mahdollistaa urheilijan tai joukkueen suoritustason noston ilman ”lisäharjoittelua”. Keskinäinen kunnioitus toisten ammattitaidolle ja rohkeus omaksua uusia asioita auttavat parantamaan harjoittelun laatua sen sijaan, että lisättäisiin vain harjoittelun määrää. Vaatimuksena onnistumiselle on ainakin se, että uskalletaan katsoa asioita myös toisen ammattikunnan näkökulmasta, ennakkoluulottomasti, palautetta antaen ja saaden.

Tässä maailmanajassa kummallakaan ammattikunnalla ei ole varaa poteroitua. Keskustelua tarvitaan näkyvimpien hahmojen suunnilta, mutta me ruohonjuuritasolla toimivat voimme huolehtia, että asioita tehdään yhteistyössä jo nyt. Niin hyvin kuin vain yhdessä osaamme!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.